Fanit ja Vieraat

Koetaan taika yhdessä!

Tampereella pelataan ensi joulukuussa täyden kympin MM-kisat. Naiset vääntävät 10. kertaa siitä, kuka vie kultaiset mitalit. Sinikeltainen ruotsalaisjoukko on tuulettanut mestaruutta peräti kuusi kertaa, mutta emäntämaa Suomi hamuaa kovalla nälällä voittajaksi.

Kannustaako kotiyleisö sinivalkoiset vihdoin finalisteista mestariksi, 15 vuoden tauon jälkeen?

Entä millaiseen lentoon yltävät sveitisittäret tai Tshekki? Kisavauhtia pyyhältää yhteensä 16 maata. Osallistujat ratkottiin alkuvuoden 2015 karsinnoissa eri maissa.

MM-finaaliturnauksessa jännitystä riittää viikoksi kahdella komealla pelipaikalla. Tampere Areena ja Hakametsän halli ovat kätevästi parin-kolmen salibandykentän mitan päässä toisistaan. Edellisissä MM-kisoissa Tshekin Ostravassa tehtiin naisten kisahistorian yleisöennätykset yhdessä ottelussa (5021) ja koko kisojen aikana (43 806). Tampereen tapahtuma haastaa taatusti nämä luvut, sillä paikallisesti salibandyllä on vahva asema pelaajien ja harrastajien arjessa sekä kaupunkipäättäjien silmissä.

Kaksi tamperelaisseuraa pelaa naisten salibandyliigassa ja miehissä niin ikään kaksi. Lisäksi salibandyn vetovoima voimistuu koko Suomessa vuosi vuodelta, joten kotikisoista tulee taatusti maaginen kokoontuminen.

Kisoissa aiotaan panostaa kihelmöivän tunnelman ja hyvän palvelun lisäksi urheilijoiden olosuhteisiin. Kun pelaajat voivat keskittyä vain olennaiseen, katsojat ja lajifanit saavat myös parhaat elämykset.


Matkalla kohti MM-kisoja on tarjolla useita salibandyelämyksiä: karsintapelien lisäksi Suomi-Ruotsi-maaottelut syksyllä ja EFT-turnaus marraskuussa.