Tervetuloa Tampereelle!


Kuva: Tampereen kaupunki

Tampere on pohjoismaiden kuudenneksi suurin asutuskeskus, Suomen kolmanneksi suurin kaupunki ja yksi maan nopeimmin kasvavista alueista. Vuonna 2013 Tampereen asukasluku ylitti 220 000 hengen rajapyykin, ja Pirkanmaalla asukkaita on noin puoli miljoonaa. Keskeinen sijainti, rento ja välitön ilmapiiri, tasokkaat korkeakoulut, aktiivinen kulttuurikenttä ja monipuolinen tapahtumatarjonta ovat nostaneet Tampereen maan houkuttelevimmaksi asuinpaikaksi.

Kuva: Tampereen kaupunki

Kuningas Kustaa III perusti Tampereen vuonna 1779 Näsijärveä ja Pyhäjärveä yhdistävän Tammerkosken rannalle, ja kosken tarjoaman vesivoiman avulla Tampere nousi nopeasti Suomen merkittävimmäksi teollisuuskaupungiksi. Nykyään Tampere on teknologian, tutkimuksen, kaupan ja logistiikan sekä kulttuurin, urheilun ja koulutuksen keskus. Kolmen korkeakoulun ansiosta Tampere on yksi Suomen energisimmistä ja nuorekkaimmista kaupungeista.


Kuva: Tampereen kaupunki


Tampere on perinteisesti ollut urheilukaupunki. Sadat urheiluseurat, kymmenettuhannet harrastajat ja kymmenet jokavuotiset urheilutapahtumat ovat kaupungin suurimpia voimavaroja. Vuosien varrella Tampere on isännöinyt lukuisia kansainvälisiä urheilukisoja, muun muassa salibandyn Champions Cupia ja yleisurheilun alle 23-vuotiaiden EM-kisoja vuonna 2013 sekä jalkapallon naisten EM-kisoja ja Euroopan nuorten olympiafestivaalia vuonna 2009.